Nykymaailma on niin hurja ja vauhdikas, että jopa hiukset tuulen puuskista tai ihan muuten voi tulla pystyyn.
Ensimmäinen ajatus ja teosidea tuli noin puoli vuotta ennen varsinaista taulun maalaamista sanasta Passio. Passio (< lat. patior, ”kärsiä”, ”sallia”) on filosofian käsite, joka tarkoittaa subjektin voimakasta tunnetilaa, johon voi sisältyä esimerkiksi innostusta ja intohimoa, joka vaatii usein toimintaa.
Sana oli vaan lähtökohtana, sommittelun ja luonnostelun jälkeen idea muodostui enemmän henkilökohtaiseksi ja samalla laajentui.
Taulussa on omakuva, koska itseni kautta pystyn parhaiten näyttämään, paljastamaan taiteilijan roolin ja luovuuden tunteita. Taulussa” Maailmaan pyörteissä” päähenkilönä taiteilija, olisiko hän taidemaalari, kirjailija tai kapellimestari, se on tarkka käsittelijä ympäristön ja luovuuden välissä. Keskitetty katse ja pelkistetyt vaateet. Hän on aktiivisesti havainnoimassa maailman tilanteita ja tekemällä töitä päästäkseen teokset – ajatukset takaisin maailmaan. Teoksissa taitelija on elämän ytimessä, tunteiden, mielipiteiden ja muutoksien käsissä.
Taulu on maalattu öljyllä kankaalle vuonna 2018. Koko on 100x 120 cm. Abstraktisessa taustassa materiaalina on käytetty myös paperia ja kelmua, jotka auttavat ilmaisemaan taustan kolmiulotteisuutta ja korostaa tunteita.