Akatemia

Muistan kuinka paljon töitä sain tehtyä valmiiksi erityisesti viimeisen kouluvuoden aikana. Olin silloin seitsemäntoista. Yleensä koulupäivä loppui 15, sen jälkeen ratikalla tai bussilla reppu selässä täynnä painavia maalaustarvikkeita lähdin valmistujaiskurssille, taideakateemiaan. Onneksi matka ei kestänyt kolmeakymmentä minuuttia kauempaa. Tiesin että neljältä, suuressa luokkatilassa, mallit ovat jo paikalla ja paletti pitää olla valmiina maalaamiseen.
Taidekurssin sali on täynnä erillaista väkeä : parrakkaita miehiä, totisia nuoria naisia, kaikki työskentelevät ahkerasti ja hiljaa, hirveän vaativa opettaja, joka puhuu asiat niin kuin ne on.
Se oli aikamoinen jännitys, pääsin kurkistamaan aikuisten elämään. Kolme tuntia maalaamista seisoen elävästä mallista. Saavuin kotiin joskus kahdeksalta illalla. Söin, tein läksyt, kävin suihkussa ja nukkumaan. Niin meni minun arkipäivät. Lauantaina heräsin, söin ja kävin professorin luona yksityistunneilla, kaikkeen meni n. puoli päivää. Viikonloppuna: Koululäksyt, lukeminen, sommittelu tehtävät akateemisesta koulusta. Muistan mitä minun luokkalaiset epäilivät, “Et pääse kauas tolla vauhdilla, kohta ei voimasi riitä pääsykokeeseen.”
Niin meni vuosi ja jännitys kasvoi, kun pääsykokeet akatemiaan lähestyi, mutta kaiken sen jaksaa kun vanhemmat ovat tukena ja auttavat. Selkeä opetus ja valmis oma suunnitelma, silloin jaksaa fyysisesti ja henkisesti.
Silloin päätin että minusta tulee aikuisena taiteilija, eli halusin kovasti olla taidemaalari. Tuntuu todella hyvältä kun se onnistui. Minä rakastan tätä luovaa työtä. Työni antaa minulle voimaa ja energiaa arkielämään.

Lyseoaikana kotikaupunki muutettiin Pietariksi, myös kotimaan nimi ja presidentti vaihtuivat. Minulle päällimmäisenä oli taide ja pyrkiminen elämässä valitulla tiellä eteenpäin. Taidelyseota seurasi Pietarin Taideakatemia (per. 1757), ”Repinin Akatemia”, johon pääsin ensi yrittämällä kesällä 1994 läpäistyään vaativat pääsykokeet. Opiskelu Taideakatemiassa kesti kuusi vuotta, jonka jälkeen myönnettiin sininen tai punainen diplomi. Se vastaa suomalaista ylempää korkeakoulututkintoa.
Esim, lääkäriksi myös valmistuminen kestää kuusi vutta.
(16-17 v )Kuusitoista viiva seitsemäntoista vuotiaana sain paljon piirustuksia valmiiksi mun perheen jäsenistä. Tässä kirjassa on ,esim. äidistäni piirustus. Ne ovat tavallaan ensimmäisiä lyseoaikaisia muotokuvia.

Minun tärkeimpiä opettajia Akatemiassa oli taidemaalari, professori Viktor Reikhet (1922–2000). Hänen mielipide oli ”jos taiteilija ei pidä joskus itseään maailman kuuluina taiteilijana Rembrantina, ei ole mitään järkeä jatkaa”.
Uskon, että hän sai vaikutteita muotokuviinsa paljon juuri opettajaltaan, joka näki muotokuvat omalla tavallaan.
Meidän professori Rehet oli sen rohkea, että maalasi meidän studentien vieressä ja näytti meille mallia ja ammattilaisuutta.
Akatemia-ajan ensimmäinen tärkeä muotokuva valmistui , kun olin 21-vuotias. Maalauksen ”Tyttö sinisessä baskerissa” (1997) mallina istui pikkusisko Lena. Maalaus sai paljon kiitosta sen ollessa esillä taiteilijaliiton järjestämässä näyttelyssä. Kun menin noutamaan sieltä taulua, se oli jo siirretty myyntigalleriaan. Koska taulu kuului perheelle, eikä se siten ollut myytävänä, vein taulun kotiin.
Valmistuin Pietarin Taideakatemiasta toukokuussa 2000 erinomaisin arvosanoin. Sai punaisen diplomin, joka annetaan vain kaikkein parhaimmille oppilaille.
Valmistuttuaan Taideakatemiasta pääsin taidemaalariliiton jäseneksi ja sain ateljeen Pietarista. Alkoi kiivas luomistyö ja osallistuminen eri näyttelyihin. Vuonna 2002 -2012 saakka, eli 10 vuotta, olin ollut opettajana samassa taideakatemiaan valmistavassa koulussa, mitä olin itse käynyt.