Kerran tyttäreni sanoi minulle: – Äiti maalaa minusta muotokuva, jossa näyttäisin itseltäni. Lapseni teki tärkeän huomion. Hän on auttanut minua poseeraamalla monia hahmoja ja henkilöitä muita muotokuvia varten, joissa hän esitti jotain toista ihmistä. Se joku oli minulle aina rakas, mutta Polinalle ja muille katsojille se tuntui olevan vieras. Kesäkuussa 2017 Polina täytti 12 ja minä päätin tehdä hänelle lahjan. Siitä alkoi maalausurakka. Hän poseerasi minulle pari kertaa meidän mökin koivujen lehdistössä. Siksi ripustin Polinan muotokuvan kahden koivutaulun väliin. En väsy koskaan ihastelemasta, kuinka kaunis koivupuu on. Tosi erikoista on mielestäni se, että puun runko on puhtaan valkoinen… Vahva ja samalla neitseellinen herkkä puu. Kun minun mieheni Olli-Pekka eränä kesäpäivänä kävi piipahtamassa ateljeessa, mitä minulle kuuluu, hän sanoi, katsoessa muotokuvaa: – Kuinka nätisti meidän tyttäremme hymyilee. Sen jälkeen taulun nimeksi tuli ”Hymy ”.
